Jokamiehenluokka

Jokamiehenluokalla eli kansanomaisesti jokkiksella tarkoitetaan autourheilulajia, johon sen nimen mukaisesti kenen tahansa on mahdollista osallistua. Jokamiehenluokka – joka englanniksi tunnetaan nimellä Folkrace eli kansan ralli – on Suomessa kehitetty laji, jonka perusperiaatteena on, että jokainen osallistuja tuunaa tai rakentaa oman autonsa useimmiten takamoottorisista vanhemmista autoista kuten Volkswagenin kuplista. Jokamiehenluokka on myöhemmin levinnyt myös ainakin Ruotsiin ja Norjaan ja Pohjoismaissa järjestetäänkin aktiivisesti lajin autourheilukilpailuita.Eräs lajin erityisistä piirteistä on, että jokamiehenluokkakisoihin osallistuvat autot myydään jokaisen kilpailun jälkeen, mikäli sen ostosta on tehty tarjouksia. Laji pyritään kuitenkin pitämään nimensä mukaisesti kaikkien kiinnostuneiden saatavilla, minkä takia autojen myyntihinta on 1 400 euroa. Tasainen hinta pitää kurissa innokkaimpien ja rikkaimpien ajajien intoa panostaa autoonsa rahallisesti niin, että niistä tulisi kisoissa ylivertaisia. Lisäksi kilpailuja seuraavat kaupat antavat kisoihin oman erityisen mausteensa.Vaikka ajokortin saamisen ikäraja on 18 vuotta, voivat jo 15-vuotiaat harrastaa jokamiehenluokkaa. Heidän tulee kuitenkin suorittaa JM-tutkintona tunnettu todistus saadakseen debytanttikortin. Tutkinnon voi suorittaa jo 14-vuotiaana. Nuorten sarjassa pojat ja tytöt kilpailevat samoissa kisoissa, mutta aikuisille järjestetään erityisiä kisoja muun muassa naisille ja joukkueille.Kyseessä on hyvin maanläheinen laji, minkä vuoksi jokkis on harrastajamäärältään Suomen suosituin autourheilulaji. Jokamiehenluokkakisoja järjestetään ympäri Suomea noin 100 vuodessa, minkä lisäksi eri jokkisseurat järjestävät omia kilpailujaan. Kilparadat vaihtelevat sääolosuhteiden mukaan asfalttipinnoitteisista radoista soraratoihin tai talvella jääratoihin.